Kesän avausajeluun Kangasalle ajeli sateisessa säässä nelisenkymmentä Miniä. Ja paikalle saapuneet satakunta ministiä viettivät päivää omien ja kavereiden autoja katselleen, sekä kahvitellen. Sekä tietysti äänestäen avajaisajelun kauneinta Miniä. Myös varaosakauppaa tehtiin, mutta sateisen sään johdosta moni oli jättänyt osansa kotiin odottelemaan parempia kelejä, joten toivottavasti ensi keväänä sää suosii meitä paremmin. Moni paikallaolija kävi tutustumassa myös Mobilian uuteen näyttelyyn, jonka aiheena oli ”Made In Finland”.
Mobilian kanssa hyvässä yhteistyössä järjestetty tapahtuma tuntuu olevan paikallaan tapahtumakalenterissa, joten ensi keväänä ajellaan sinne myös. Ja mikäli sää silloin paremmin suosii, paikalla voisi olla vaikkapa sata Miniä.
Äänestyksessä kauneimmasta Ministä, Minit EZD-20 ja JOZ-70 saivat saman äänimäärän.
Kuvassa avajaisajelun kaksi kauneinta Miniä, sekä niiden omistajat.
Satunnaisia kuvia tapahtumasta: