Minillä on ajeltu nyt reipas 3 000km siitä kun sen vuosikymmenten seisomisen jälkeen tallille keväällä 2022 hain. Eli kaksi ajokesää on nyt takana. Moottorin ärsyttänyt sivuääni lämpimänä ei hävinnyt siivapyörän ja jakoketkun vaihdolla, eikä edes vesipumpun vaihto uuteen (tarvike)pumppuun tuonut muutosta. Yhä se on kylmänä täysin hiljainen,mutta lämmettyään raklattaa ärsyttävästi. Venttiilivälykset ovat kunnossa. Nopeusmittari jumittui kun tuli 100 000 km täyteen ja se jäi lukemaan 00 000,1 km. Vaijerista laatikon päästä porakoneella ees-taas -pyörittämällä se tokeni ja nyt taas toimii. Uusi vaijeri tuli laitettua samalla. Nopeusmittarin hauska hyppiminen alueella 10-30 km/h tunnissa jäi uuden vaijerin myötä pois, oikeastaan ihan harmi . Edelleen tämä on kyllä erittäin sympaattinen auto ja pirun kiva ajaa. Käyn sillä välillä työmatkaa (50km suuntaansa) ja koko matkan hymyilyttää. Tosin nyt yksi pakkasaamu hymyi hiukan hyytyi kun hyttiin lämpöä tuli varsin niukasti. Palelin töissä lounaaseen saakka. Öljyä se tiputtaa ja yritän nyt etsiä mistä. Tuhkaluukut sain toisella kerralla pitämään eikä jakoketjun suojakotelokaan vuoda. Mutta aina on öljytippoja koneen alla, polttoainepumpun juuri saattaa olla se vuotopaikka. Vähän vaikea vaan nähdä. Jarrut säädin uudelleen ja nyt ne ottavat hienosti, olin jättänyt vaan palat liian kauas ja siksi ne ottivat vasta pedaalin olleessa liki lattiassa. Kytkin on yhä epätarkka ja kaasuvaijeri tuppaa tökkimään.
Kesällä (2024) auto rekisteröitiin museoajoneuvoksi hyvin säilyneenä. Maalimpinta voisi olla kauniimpi, mutta tuo alkuperäinen on jo itseisarvo.